Ihan ulalla - ja hyvä niin

On välitilaolo. Kahden kuukauden sytotauosta on kuukausi kulunut. Edellisistä kuureista on jäljellä neuropatiaoireet: nivelkivut, jalkojen ja käsien puutumiset ja pistelyt. Korvat ovat puolittain lukossa, silmät vuotavat vettä. Vasemman kainalon kivut voivat olla merkki syövän leviämisestä. Tukkakin ohentui ja latistui sytojen aikana. Vieläkin kerään hiuksiani takista, kaulaliinasta, kylpyhuoneen lavuaarista. Onneksi tukkaa on vielä jäljellä. Tilanne syövän osalta selvinnee joulukuun alussa, jolloin minut on kuvattu tietokoneröntgenissä ja onkologi sanonut sanansa.

Sytotaukoa pyysin siksi, että oikea olkapääni murtuma alkaisi luutua. Solumyrkky vaikutti ilmeisesti niin, ettei parantuminen käynnistynyt. Mutta hidasta on. En voi nostaa enkä ojentaa vieläkään oikeaa kättäni. Enkä tiedä, kuinka kauan tämä kestää ja mikä on lopputulos.

Ortopedi sanoi pari viikkoa sitten röntgenkuvia tulkittuaan, että uutta luukudosta on EHKÄ syntynyt. Todennäköisyys, että murtuma ylipäätään paranee on ortopedin mukaan 70 prosenttia. Ja kaikki käy HITAASTI.  Olkaspesialisti antaa ohjeita jumppaamiseen. Tilannetta seurataan. Suoraan sanottuna, kärsivällisyyttä koetellaan. ODOTAN. TOIVON. 

Äänikirjaviidakossa
Jotkut äänikirjat eivät nostaneet mielialaani. Esimerkiksi M. A. Nummisen elämäkerran luettelomainen toinen osa, joka jäi kesken. Olisikohan se parantunut loppua kohden? Katja Ketun kirjoittama Ismo Alanko -elämäkerta on mielestäni outo ja pitkäveteinen. Pettymys. Rock- elämäntyyli ei oikein jaksa viehättää. Onneksi teos runoilija Katri Valan elämästä on upea ja järkyttävä. Kun luin hänen vaiheistaan, ei oikein voi valittaa omasta olostaan.

Kuorolaulua
Pyhäinpäivän illan muistojumalanpalvelus Ramsbergin kirkossa antoi voimia, koska kuoromme lauloi siellä viisi kappaletta, mm Händelin Lascia ch'io pianga. Matkat hoituvat kuorokaverien kyydissä. Tulee tunne yhteisöllisyydestä. Että kuulun johonkin. Tulkkauskeikat piristävät myös. Ja kotiin tuotu kukkakimppu entiseltä työtoverilta.


Tulevaisuudensuunnitelmia
Toiveikkaana suunnittelen matkaa parin viikon päästä tyttären jä hänen "sambonsa" luo Göteborgiin. Ehkä jopa itse ajaen. Pojan ja hänen avovaimonsa luo Madridiin aion matkustaa ehkä helmikuussa. Jos eletään.


Kuolemaan valmistautuminen
Aikaa jää kuolemaan valmistautumiseen. Ehkä vähän hienosti ilmaistu, mutta niin koen. Kaikkihan kuolee johonkin - omana ajankohtanaan. Kohta kai koittaa minun vuoroni. Olenko valmis? En, mutta prosessoin asiaa ja omaa kuoleman vastustamistani. Eckhart Tollen opetukset auttavat minua paljon.

Kuolema on länsimaissa usein koettu tabuksi, synkäksi ja pelottavaksi. Minua viehättää Tollen opetuksissa se, että kuolema on jotain muuta. Ovi johonkin uuteen. Sen läheisyys voi opettaa minua elämään tässä ja nyt. Minulla on paljon oppimista.




Kommentit