Hyvä veli, sisko

Kun oikea käsivarsi on olkamurtuman takia käyttökelvoton ja keho täynnä voimakkaita solumyrkkyjä levinneen rintasyövän vuoksi, on aikaa ihmetellä. Ihmisen pohjatonta halua kuulua joukkoon, ryhmään. Kelvata, saada ryhmän tuki ja hyväksyntä. Ikään kuin oma hyväksyntä ei riitäisi. Sitä paitsi meille toitetaan tätä ryhmään kuulumisen ihanuutta ja rohkaistaan siihen. Onko kyse ainaisesta riittämättömyyden tunteesta? Olenko täydempi, enemmän oikeassa kun ryhmä tai sen voimakas, usein ihailtu kellokas, tukee tai peräti tietää paremmin?

Toisaalta asuminen Ruotsissa herättää pohdintoja. Suomi, jossa olen asunut yli kuusikymmentä vuotta, näyttäytyy tällaisten hyvä veli, sisko -järjestöjen luvatuksi maaksi. Ääneen sanomattomien sopimusten valtakunnaksi. Yksi tällainen hiljainen sopimus on: "Älä tee omia havaintoja kasvu- työ- ym.ympäristöstäsi, varsinkaan jos ne vivahtavat negatiivisilta. Älä ainakaan sano niitä ääneen. Älä likaa omaa pesää. Pidä mölyt ja pahaolo mahassasi. Siedä, siedä ja siedä." Ehkä joku kokee tämän kirjoituksenkin Suomea mollaavana, ottaa nämä mielipiteet henkilökohtaisena loukkauksena. 

Sillä jos rikot sääntöjä, rangaistus on kova. Jäät yksin, ryhmän ulkopuolelle. Olisit siten väärässä. Kuinka luulet kestäväsi sen? Mutta jos olet ryhmämme uskollinen jäsen, tuemme sinua. Ehkä saat jopa etuja. Sinä tuet minua, minä tuen sinua.

Minusta nämä Hyvä veli, sisko -ryhmät vaativat silmien ummistamista oman turvallisuuden tunteen lisäämiseksi. Oikeassa olemisen valheellista tuntoa. Ehkä myös  joidenkin, ehkä eri lailla ajattelevien ja kokevien mieltämistä vastustajiksi, jopa vihollisiksi. Mutta tässä kaikessa mukana oleva harvoin sitä itse tajuaa. Enkä todella ole itsekään vapaa johonkin kuulumisen tarpeesta.


Politiikka on ryhmäytymistä
Politiikkaa on vaikea ajatella ilman ryhmiä ja puolueita, jotka ilmaisevat ideologiansa ja päämääränsä, onhan äänestäjän pakko tietää, mitä kannattaa ja mille ja kelle äänensä antaa. Vaikka puolueet usein syntyvät olemassaolevasta yhteiskunnallisesta todellisuudesta, sen muutostarpeesta, käy kuitenkin usein niin, että ideologiat ja päämäärät jäykistyvät eivätkä enää vastaakaan olemassaolevaa todellisuutta, vaan tuntuvat abstrakteilta ja vanhentuneilta. Monen on vaikea löytää puoluetta tai ihmistä, jonka päämäärät sopivat omaan maailmankuvaan, Ja koko poliitttinen keskustelutapa ja -kulttuuri alkaa tympäistä. Kehitys puolueuskollisuudesta kohti sopivaa ihmistä kohden onkin voimistunut.

Jotenkin on annettua ja luonnollista, että saman puolueen jäsen tukee omaansa. Tiedetäänhän silloin, että arvomaailma voi olla suunnilleen sama. Ulkopuolisesta tuntuu, että monen on ummistettava silmänsä usein paljolta. Oltava viisaasti hiljaa, jotenkin tuettava sellaista, joka on osoittautunut valheelliseksi, epäluotettavaksi. Ja virat jotka jaetaan puolueeseen kuulumisen perusteella. Toivottavasti tällainen on ollutta ja mennyttä. Että pelkkä pätevyys olisi se juttu.

Koomisinta minusta on se, että usein se, mikä liittyy oman puolueen arvoihin ja traditioihin ja kannattajiin, on hyvää ja kannatettavaa. Ja ne, jotka uskaltavat kritisoida tai olla eri mieltä, saavat epäluulon tai jopa tuomion. Sokeudeksikin sitä voisi kutsua.

Järjestöt, yhdistykset, herätysliikkeet...
Onko salaisuus tämä: jos mokaan, joudun pulaan tai tarvitsen tukea, saan sitä ryhmääni kuuluvilta. He kannattavat, tukevat, puoltavat minua vaikka en ole täydellinen. Ja jos en tiedä ja hallitse kaikkea, niin ryhmä tai jokin kellokas tietää paremmin. Seuraan vain. 

Mutta tuossa pelissä voidaan suojata myös epäoikeudenmukaisuutta. Ja ryhmä tukee, nostaa esiin "oman" jäsenen. Hän on paras johtamaan muitakin ryhmiä? Koska hän on meidän ryhmän jäsen? Ja ehkä meidän ryhmän arvot pääsevät siten esiin ja valtaan. Ehkä oman ryhmäni jäsen pystyy korjaamaan epäkohdat. Sillä ovathan arvomme parhaimmat? Eipä tarvitse muihin arvoihin tutustuakaan eikä asettaa omia mitenkään kyseenalaisiksi. Ei tarvitse muuttua.  Ja tuo " valittu" ei ehkä puutu toimiini vaan nostaa  minua esiin, palkitsee tukeni. Olen voittajan seurassa. Onko kyse vallankäytöstä? Ja pahoin pelkään, että ne jotka eivät kuulu joukkoon, kärsivät.


Sama paikkakunta veljeyden perustana
Merkillisin asia, jonka olen kokenut, on se, miten saman paikkakunnalla asuminen tai työskentely, muodostaa yhteyden. Jopa siten, että naapuripaikkakunta ja sen asukkaat koetaan lähes vihollisena.
Energia laitetaan toisen vastustamiseen, omien puoltamiseen. Ennakkoluuloihin. Toivottavasti uusien sukupolvien myötä tämä alkaa olla historiaa.

Omituisinta oli nähdä se, että samalta paikkakunnalta olo tai työskentely siellä, tekee päteväksi johonkin virkaan. Tyhmyyksissäni olen kuvitellut, että pätevyyteen vaikuttavat myös muut asiat. Ehkä kokemus jostain muualta. Nurkkakuntaisuutta parhaimmillaan. Mutta ehkäpä oma näkökantani onkin rajoittunut.



Kommentit