Syöpäkroonikko mursi olkapäänsä

Että vielä tämäkin. Tullessani perjantaina sytostaattihoidosta, kaaduin jalkakäytävällä rähmälleni ja mursin oikean olkapääni. Olen oikeakätinen. Nyt olen solumyrkkyhumalassa, jalat rautakankina ja käsi kantositeessä. Väsynyt ja pinna kireällä. Onneksi ei tarvinnut leikata, mutta murtumasta paraneminen vie viikkokausia. Ja kättä särkee. Yöt ovat vaikeita. Auton rattiin pääsen ehkä elokuussa.

Helpottava ja hieman koomistakin oli se, että kompastuin Örebron yliopistollisen sairaalan alueella, päivystyspoliklinikan (akuten) vieressä, joten apu oli lähellä. Olin matkalla parkkipaikalla seisovan autoni luo. Huomasin heti, että oikea käteni on hervoton, vailla voimia. En tiedä, mihin kompastuin. Ehkä omiin jalkoihini, ehkä jalkakäytävän korokkeeseen. Oma osuutensa voi olla sytostaattien aiheuttamalla aivosumulla. Kaatuminen tapahtui noin kello 11.30 aamupäivällä, takaisin kotona Lindesbergissä olin noin kello 19.30 illalla.


Odottelua päivystyksessä
Päivä päivystyspoliklinikalla oli pitkä, mielenkiintoinen ja opettava. Enemmän tai vähemmän sairasta väkeä, joku valitti, joku itki. Henkilökunta lajitteli potilaat vaivan mukaan kiireellisyysjärjestykseen. Ilmoittautumisessa minua tentattiin tarkoin, koronankin vuoksi. Sen jälkeen istuin hetken odotussalissa, jossa tuolien ympärille oli tehty muoviseinämät.

Sitten minut johdatettiin tutkimushuoneeseen, jossa kaksi sairaanhoitajaa tapasi minut. Toinen heistä huolehti, etten saisi sakkoa autoni pysäköimisajan ylityksestä. Odotin lääkäriä, ortopedia, tutkimushuoneessa. Onneksi oli vettä juoda. Oikeastaan en ollut nälkäinen, väsynyt vain. Housut olivat tomuiset, polvessa oli reikä, josta näkyi verinen ja naarmuinen iho. Vasemman käden rystyset olivat ruvella.

Odottelua päivystysröntgenissä
Sitten tuli nuori lääkäri ja tutki käteni tarkoin. Odotettuani taas aika tovin, minut tultiin hakemaan röntgeniin. Sairaanhoitaja tarjosi lykättävää sairaalasänkyä, mutta ehdotin pyörätuolia, jonka sitten sainkin. Taas odoteltiin. Röntgenin odotussalissa kuljetusta takaisin osastolle vartoi iäkäs ja huonokuntoinen potilas, joka alkoi pyrkiä ylös vuoteestaan, jopa niin, että jalat joutuivat hankalasti jumiin. Lähdin etsimään hoitajia ja ilmoitin asiasta. Potilas sai apua ja minä hoitajan kiitokset.

Röntgenissä minut istutettiin pyörivälle tuolille ja kuvia napattiin eri asennoissa. Hoitaja oli empaattinen ja totesi kuvia katsottuaan, että olkapääni on "trasig". Itkuhan minulta herahti, sillä olin elätellyt toivetta jostain lievemmästä. Solumyrkkyjen vaikutus on niin voimakas, etten olisi kaivannut yhtään lisää rasitusta. Lasteni soitot ja ystävien viestit lohduttivat.


Mieltä rasittivat monet kysymykset
Miten saisin autoni Örebrosta 40 kilometrin matkan Lindesbergiin? Miten kävisi suunnittelemamme yhteinen juhannuksen vietto vuokramökissä Värmlannissa nuorten ja heidän kumppaniensa kanssa. Olin luvannut leipoa ja laittaa ruokaa etukäteen valmiiksi. Ja vielä itse ajaa omalla autolla Torsbyhyn. Mutta nyt en pystyisi tekemään mitään. Ja menikö olkapää rikki sen vuoksi, että syöpä on ehtinyt jo käsivarren luustoon?

"Toipuminen vie kauan"
Kello lähenteli kuutta, kun lääkäri tuli tutkimushuoneeseen, jossa odotin. Olin tosin aiemmin avannut oven ja jutellut käytävässä odottavan naisen kanssa, koska aika kävi pitkäksi. Lääkäri kertoi olkapäässäni olevan luun murtuneen, otti oikein paperipyyhkeen ja piirsi siihen kuvan ällän muotoisesta murtumasta, joka oli niin siisti, ettei tarvitse leikata. "Mutta toipuminen on pitkä", sanoi hän. Ja sen hän mainitsi, ettei röntgenkuvissa näy mitään etäispesäkkeisiin viittaavaa. Helpotti. Hän leikkasi kantositeen, asetti sen paikoilleen, antoi ohjeita, tarjosi morfiinia sisältävää kivunlievitystä, josta kohteliaasti kieltäydyin. "Alvedonia sitten ", sanoi lääkäri ja kiitti tästä päivästä. Niinpä.

Ystävät auttavat
Kaikella on tapana järjestyä. Ystäväni Cristina otti yhteyttä yhteiseen ystäväämme Lottaan. Molemmat naiset huristelivat Cristinan autolla Örebrohon sairaalan parkkipaikalle. Toinen heistä ajoi autoni ja minut kotiin. He lupasivat viedä minua kauppaan ja muille asioilla, siivota ja auttaa kaiken tavoin. Naapurini kävi pesemässä autoni. Nuoreni, Göteborgissa asuva tyttäreni ja Helsingissä asuva poikani, kumppaneineen olivat pahoillaan puolestani ja lupasivat hakea minut ja hoitaa juhannuksen. Poikani ajaa autollani Värmlantiin ja käyttää minua juhannuksen jälkeen Karlskogan sairaalassa röntgenissä ja ortopedilla. Hän jää luokseni Lindesbergiin juhannuksen jälkeen.

Kaiken kukkuraksi ystäväni lupasivat leipoa ja laittaa ruokaa juhannusta varten. Uskomatonta avuliaisuutta. Olen niin kiitollinen. Arvostan ihmisiä, jotka tajuavat toisen tilanteen ja auttavat.


Tämä opettaa olemaan läsnä
Nyt viimeistään pitää hidastaa. Elää tässä hetkessä ja vain tässä hetkessä. Olla hidas - pelotta. Ei tarvitse tehdä ja saada aikaan. Uskaltautua ottamaan vastaan apua. Irrottautumaan omavoimaisuudesta. Kompastuinko, koska minulla oli kiire seuraavaan hetkeen? Nyt on tilaisuus opetella kävelemään hitaasti. Tämä tilanne on hengellinen harjoitus.









Kommentit